Haluaisin kovasti, että kässärini olisi valmiimpi. Että voisin antaa sen kokonaisuutena kommentoitavaksi. Mutta kun ei ole. Ja välillä tuntuu, ettei tulekaan.
Se kuuluisa "punainen lanka" ei ole edelleenkään kirkas. Tähän olen etsinyt ratkaisua jo tovin. Olen tunnistanut teeman, josta kirjoitan. Tai sitten en. Olen kirjoitellut loglinea, synopsista ja outlinea uusiksi. Ei ole tullut valmista, mikä todistaa sen, että olen vaiheessa. Jos en osaa itse sanoa yhdellä virkkeellä, mistä kässärini kertoo, niin silloin en tiedä sitä itsekään. Ja silloin se ei ole valmis. Eikä se etene ennenkuin nämä perusasiat selkiävät itselleni. Raivostuttavaa.
Olen siis kiinnittänyt enemmän huomiota juoneen ja rakenteeseen. Siihen mitä tavoitellaan ja mikä sitä estää. No, pitkällisen veivaamisen ja pohdinnan jälkeen olen vaihteeksi päättänyt poistaa yhden henkilön kokonaan tai siis fuusioida hänet osittain osaksi toista henkilöä. Huomaan, että tämä henkilö oli nähtävästi se mun "darling", jota väkisin halusin pitää mukana eräiden kohtausten takia.
Tiedän, että olen perfektionisti. Siksi veivaan ja veivaan ja veivaan. Joskus ajattelen, että pitäisikö unohtaa koko homma. Mutta joku minussa vielä uskoo, että kunhan kilkutan ja kilkutan, niin esiin kaivautuu juuri se tarina, jonka halusin kirjoittaa. Työtä se vaatii vielä ja perkeleesti. Harrastukset ne on hulluillakin.
Olen viime aikoina saanut paljon lohtua ja iloa kanssakirjoittajista, erityisesti Veran kustannussopimus (!), Lilyn käytännönläheinen analyyttisyys ja Rooiboksen peräänantamattomuus ovat olleet inspiroivia. Myös uusia kirjoittajablogeja on löytynyt, sekin on hauskaa!