Viimeksi luin...

Opiskelut ovat innoittaneet kirjoittamisen teoriaan ja käsitteisiin tutustumista. Omaankin hyllyyn asti hankin tämän klassikon: Kantokorpi, Lyytikäinen & Viikari: Runousopin perusteet. Melkein samassa luokassa kirjastossa oli Shlomith Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikka, joka on jo hieman advanced, mutta ah niin teo-reet-ti-nen.

Leirinuotion innoittama olen vakavasti harkinnut NaNoWriMoon osallistumista. Ideakin on jo valmiina - nimittäin nuortenromaani. Siitä on hetkinen, kun olen nuortenromaaneja lukenut, joten hieman yritin tällä sektorilla kunnostautua. Viimeisimpinä Hanna van der Steenin Ennustus, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ja Anja Kaurasen Pimeää vain meidän silmillemme.

Proosapuolelta Johanna Venhon Syntysanat oli miellyttävä ja eheä lukukokemus.  Lukaisin myös Joel Haahtelan uusimman, pienoisromaanin nimeltä Traumbach. Sen kertojaratkaisusta mulle tuli koko ajan mielen Nikke Knatterton, mikä oli sangen ärsyttävää. Traumbach oli siis, hmm... veikeä, en voi sen rumempaa sanoa, sillä olen vannoutunut Haahtelan suhteen constant reader.

Palaute

Tein pientä tekstivaihtoa Rooiboksen kanssa, sillä virtuaaliselle kirjoitusleirille lähtemisen jälkeen ajatus omien tekstien luetuttamisesta uusilla ihmisillä tuntui helpommalta. Oli hienoa saada tutustua yhteen Kreikkalaiseen (voi, se oli kaunis ja hieno!) Toivon, etten kuulosta liian banaalilta sanoessani, että Rooiboksen novellia lukiessani tuntui, että tutustuin ihmiseen, joka puhui samaa kieltä kuin minä.

Tekstivaihtoa seurannut palautevaihto oli näkemyksellinen, antoisa ja lämpimän kannustava.

Olen viime päivinä ollut lähinnä hämmentynyt siitä, mitä teksteistäni on sanottu. Palautteen saaminen ihmisiltä, joita en ole in real life tavannut, on osoittautunut merkitykseltään paljon suuremmaksi kuin mitä etukäteen ajattelin. Nämä ihmiset eivät tunne minua, ilmeitäni, eleitäni tai pinttyneitä tapojani. He näkivät minusta vain tekstin ja siksi tuntui, että he puhuivat siitä suoraan.

Heräilen aamuisin viideltä, alitajunta tekee töitä. Pinnan alla kuplii.

P.S. Olen saanut maljapuhehaasteen sekä Ahmulta että Rooibokselta. Malttamattomana käsittelen sen lyhyesti. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen: 1. kirjoittajablogit, 2. kirjoittaminen, 3. oma perhe, 4. uusi juoksuharrastus ja 5. elämä.

Kolme oota

Oikotietä ei ole. Ei, sellaista ei ole kirjoittamisessa.

On kirjoitettava. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Onnistumisen halu valloillaan. Minä haluan.