Murakamin vuosi

Sain siskolta joululahjaksi Haruki Murakamin What I talk about when I talk about running.  Juurruin yhdeksi päiväksi sohvalle ja luin sen kannesta kanteen. Sen jälkeen vedin jalkaan uudet juoksusukat (tulivat kirjan kylkiäisenä) ja lähdin lenkille. (Aloitin puoli vuotta sitten juoksuharrastuksen täysin nollasta - en ollut juossut IKINÄ - ja nyt harrastus näyttää muuttuneen uudeksi elämäntavaksi.)

En voi muuta samoa kuin että loistava kirja. Murakami pohdiskelee siinä päiväkirjatyyppisestä niin kirjoittamista kuin juoksemista - ja löytää niiden väliltä yhtäläisyyksiä, jotka tuntuvat tutuilta.

Niinpä luulen, että tästä vuodesta on tulossa minulle "My year with Murakami". Aion juosta ja kirjoittaa säännöllisesti - edelleen. Voisin koittaa blogatakin vähän säännöllisemmin, mutta jotenkin rima (tämänkin) suhteen on noussut yhä korkeammalle.

Kirjoittamisen kuukausi

Marraskuu on NaNoWriMo. Ryhdyn leikkiin ensimmäistä kertaa. Kaipaan leikkiä kirjoittamiseen, nyt on tarkoitus kirjoittaa lonkalta, antaa tulla vaan. Leikkiin kuuluu, että kirjalle tehdään kirjankansi, se on tuossa kuvassa.

Tämä on nuorten maailmaan sijoittuva teksti. Ennakkosuunnitelmaa ei ole, jonkinlainen miljöö kyllä, mihin kansikin viittaa. Eilen - ensimmäisenä kirjoituspäivänä - syntyi päähenkilö. Ja pieni aavistus siitä, minkä asian kanssa hän lähtee taistelemaan.

Viisisivuinen essee odottaa tuossa valmistumistaan, kumma kun se(kään) ei kirjoita itse itseään.

(Nikkini nanossa on kaksisivua - saa lisäillä kirjoittajakaveriksi.)

Viimeksi luin...

Opiskelut ovat innoittaneet kirjoittamisen teoriaan ja käsitteisiin tutustumista. Omaankin hyllyyn asti hankin tämän klassikon: Kantokorpi, Lyytikäinen & Viikari: Runousopin perusteet. Melkein samassa luokassa kirjastossa oli Shlomith Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikka, joka on jo hieman advanced, mutta ah niin teo-reet-ti-nen.

Leirinuotion innoittama olen vakavasti harkinnut NaNoWriMoon osallistumista. Ideakin on jo valmiina - nimittäin nuortenromaani. Siitä on hetkinen, kun olen nuortenromaaneja lukenut, joten hieman yritin tällä sektorilla kunnostautua. Viimeisimpinä Hanna van der Steenin Ennustus, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ja Anja Kaurasen Pimeää vain meidän silmillemme.

Proosapuolelta Johanna Venhon Syntysanat oli miellyttävä ja eheä lukukokemus.  Lukaisin myös Joel Haahtelan uusimman, pienoisromaanin nimeltä Traumbach. Sen kertojaratkaisusta mulle tuli koko ajan mielen Nikke Knatterton, mikä oli sangen ärsyttävää. Traumbach oli siis, hmm... veikeä, en voi sen rumempaa sanoa, sillä olen vannoutunut Haahtelan suhteen constant reader.

Palaute

Tein pientä tekstivaihtoa Rooiboksen kanssa, sillä virtuaaliselle kirjoitusleirille lähtemisen jälkeen ajatus omien tekstien luetuttamisesta uusilla ihmisillä tuntui helpommalta. Oli hienoa saada tutustua yhteen Kreikkalaiseen (voi, se oli kaunis ja hieno!) Toivon, etten kuulosta liian banaalilta sanoessani, että Rooiboksen novellia lukiessani tuntui, että tutustuin ihmiseen, joka puhui samaa kieltä kuin minä.

Tekstivaihtoa seurannut palautevaihto oli näkemyksellinen, antoisa ja lämpimän kannustava.

Olen viime päivinä ollut lähinnä hämmentynyt siitä, mitä teksteistäni on sanottu. Palautteen saaminen ihmisiltä, joita en ole in real life tavannut, on osoittautunut merkitykseltään paljon suuremmaksi kuin mitä etukäteen ajattelin. Nämä ihmiset eivät tunne minua, ilmeitäni, eleitäni tai pinttyneitä tapojani. He näkivät minusta vain tekstin ja siksi tuntui, että he puhuivat siitä suoraan.

Heräilen aamuisin viideltä, alitajunta tekee töitä. Pinnan alla kuplii.

P.S. Olen saanut maljapuhehaasteen sekä Ahmulta että Rooibokselta. Malttamattomana käsittelen sen lyhyesti. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen: 1. kirjoittajablogit, 2. kirjoittaminen, 3. oma perhe, 4. uusi juoksuharrastus ja 5. elämä.

Kolme oota

Oikotietä ei ole. Ei, sellaista ei ole kirjoittamisessa.

On kirjoitettava. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Onnistumisen halu valloillaan. Minä haluan.

kesän jälkeen

Kas, tässä välissä oli kesä. Kesä ilman kirjoittamista. Oli puuhaa, kaikenlaista.  Joskus etäisyys kirjoittamisesta tekee hyvää, värit kirkastuvat, ääni heleytyy, maailma näyttäytyy toisenlaisena - ehkä välillä vajaana.

Nyt kirjoittaminen on taas läsnä, monella tavalla. Olen aloittanut kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.

Edit 24.8.2012: Oli ihme sanavahvistukset tuolla kommentoinnissa päällä, anteeksi. Inhoan niitä itse yli kaiken, eihän niistä söherryksestä saa selvää erkkikään. 

MItä kirjoitan tänään?

Pieni savumerkki täältä kolostani, hengissä ollaan. Kävin matkoilla toisella mantereella. Oli lämmintä. Sain ideoita ja ajatuksia kahlatessani pienten simpukoiden joukossa. 

Olen lukenut kirjoittajablogeja, saanut mieltä lämmittäviä tunnustuksia ainakin Rooibokselta, Leijonalta ja Ahmulta. Kiitos niistä!

Nyt on kirjoitettava tämän päivän asiat.