Viimeksi luin...

Opiskelut ovat innoittaneet kirjoittamisen teoriaan ja käsitteisiin tutustumista. Omaankin hyllyyn asti hankin tämän klassikon: Kantokorpi, Lyytikäinen & Viikari: Runousopin perusteet. Melkein samassa luokassa kirjastossa oli Shlomith Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikka, joka on jo hieman advanced, mutta ah niin teo-reet-ti-nen.

Leirinuotion innoittama olen vakavasti harkinnut NaNoWriMoon osallistumista. Ideakin on jo valmiina - nimittäin nuortenromaani. Siitä on hetkinen, kun olen nuortenromaaneja lukenut, joten hieman yritin tällä sektorilla kunnostautua. Viimeisimpinä Hanna van der Steenin Ennustus, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ja Anja Kaurasen Pimeää vain meidän silmillemme.

Proosapuolelta Johanna Venhon Syntysanat oli miellyttävä ja eheä lukukokemus.  Lukaisin myös Joel Haahtelan uusimman, pienoisromaanin nimeltä Traumbach. Sen kertojaratkaisusta mulle tuli koko ajan mielen Nikke Knatterton, mikä oli sangen ärsyttävää. Traumbach oli siis, hmm... veikeä, en voi sen rumempaa sanoa, sillä olen vannoutunut Haahtelan suhteen constant reader.

Palaute

Tein pientä tekstivaihtoa Rooiboksen kanssa, sillä virtuaaliselle kirjoitusleirille lähtemisen jälkeen ajatus omien tekstien luetuttamisesta uusilla ihmisillä tuntui helpommalta. Oli hienoa saada tutustua yhteen Kreikkalaiseen (voi, se oli kaunis ja hieno!) Toivon, etten kuulosta liian banaalilta sanoessani, että Rooiboksen novellia lukiessani tuntui, että tutustuin ihmiseen, joka puhui samaa kieltä kuin minä.

Tekstivaihtoa seurannut palautevaihto oli näkemyksellinen, antoisa ja lämpimän kannustava.

Olen viime päivinä ollut lähinnä hämmentynyt siitä, mitä teksteistäni on sanottu. Palautteen saaminen ihmisiltä, joita en ole in real life tavannut, on osoittautunut merkitykseltään paljon suuremmaksi kuin mitä etukäteen ajattelin. Nämä ihmiset eivät tunne minua, ilmeitäni, eleitäni tai pinttyneitä tapojani. He näkivät minusta vain tekstin ja siksi tuntui, että he puhuivat siitä suoraan.

Heräilen aamuisin viideltä, alitajunta tekee töitä. Pinnan alla kuplii.

P.S. Olen saanut maljapuhehaasteen sekä Ahmulta että Rooibokselta. Malttamattomana käsittelen sen lyhyesti. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen: 1. kirjoittajablogit, 2. kirjoittaminen, 3. oma perhe, 4. uusi juoksuharrastus ja 5. elämä.

Kolme oota

Oikotietä ei ole. Ei, sellaista ei ole kirjoittamisessa.

On kirjoitettava. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Onnistumisen halu valloillaan. Minä haluan.

kesän jälkeen

Kas, tässä välissä oli kesä. Kesä ilman kirjoittamista. Oli puuhaa, kaikenlaista.  Joskus etäisyys kirjoittamisesta tekee hyvää, värit kirkastuvat, ääni heleytyy, maailma näyttäytyy toisenlaisena - ehkä välillä vajaana.

Nyt kirjoittaminen on taas läsnä, monella tavalla. Olen aloittanut kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.

Edit 24.8.2012: Oli ihme sanavahvistukset tuolla kommentoinnissa päällä, anteeksi. Inhoan niitä itse yli kaiken, eihän niistä söherryksestä saa selvää erkkikään. 

MItä kirjoitan tänään?

Pieni savumerkki täältä kolostani, hengissä ollaan. Kävin matkoilla toisella mantereella. Oli lämmintä. Sain ideoita ja ajatuksia kahlatessani pienten simpukoiden joukossa. 

Olen lukenut kirjoittajablogeja, saanut mieltä lämmittäviä tunnustuksia ainakin Rooibokselta, Leijonalta ja Ahmulta. Kiitos niistä!

Nyt on kirjoitettava tämän päivän asiat.

toistoa

Varmaan toistan itseäni, mutta olen tajunnut, että suurimmat puutteeni kirjoittajana liittyvät nimenomaan tarinan hallintaan.

Nyt olen jo niin pitkällä, että olen koittanut oppia ymmärtämään asiaa. Siis sitä, miten tarinat rakentuvat. Aiemmin mainitsemani Robert McKeen Story oli hyvä ja perusteellinen työkalu. Lueskelin myös Larry Brooksin opaskirjan nimeltä Story Engineering.


Täällä siis palastelen kässärini kohtauksia järjestykseen ja koitan päätellä, mitkä ovat avainkohtauksia tarinan kannalta ja miksi. Se on raakaa työtä. Teen sitä excelissä, rakastan taulukoita!

Vastapainoksi koitan kirjoittaa raakatekstiä. Joku jossain kirjoittajablogissa kyseli, että mitä se raakateksti on. Mulla se on sellaista "mitä vain tulee" -tyyppistä kirjoittamista, tavallaan äänen avaamista. Joskus syntyy ihan valmiita kohtauksia, joskus vaan jotain ihan muuta.

Loin tähän blogiin Lukuhoukan innoittamana takasivun, jolle tarkoitukseni oli laittaa omia tekstejäni näkyville. Mutta apua en uskalla laittaa sinne mitään! Yhtäkkiä kaikki kirjoittamani tuntuu sellaiselta, että sillä voisikin olla paikka kässärissä enkä halua näyttää niitä - vielä. Mutta pyrkimys hyvä kuitenkin, ehkä sinne jotain ilmestyy jossain vaiheessa.



EDIT: Laitoin takasivulle jotain!

alut

Muiden muassa Rooibos, Ahmu, B.N. ja Marke ovat kirjoittaneet omista aloituksistaan. Uskaltaudun joukkoon muutamalla.


1) Hän tulee takaisin, avaa oven minun uneeni.


2) Ennen kuolemaa hän tulee, niin minä uskon.


3) Herään sateeseen ilman häntä.


4) Lokakuisen tiistaina ruovikkoisesta rannasta löytyy ruumis.


5) Nytkähdän hereille kuin asemalle pysähtyvä juna.




Nämä ovat/ovat olleet vaihtoehtoisia alkuja nykyiseen kässäriini eli käytännössä lukujen alkuja. On nimittäin ollut kovin vaikea päättää, mistä kohtaa tarina alkaa. (Tykkään preesensistä, kuten huomaatte.) 

Alkujen ja loppujen kirjoittaminen on tavallaan helppoa, se mitä siihen väliin tulee ja missä järjestyksessä, aiheuttaa enemmän harmia....vyyhti on edelleen aikamoinen, mutta en ole epätoivoinen tällä hetkellä.

Loppusanoja en julkaise, koska ne ovat olleet samat jo kauan. Pidän ne itselläni.