Kaivoin esiin kuukausia sitten kirjoittamiani pieniä kohtauksia. Ajattelin lueskella jotain kirjoittamaani, jotta pääsisin taas kirjoituskärryjeni kyytiin.
Kohtaukset olivat oikeastaan kirjoitusharjoituksia, lyhyen "tehtävänannon" perusteella kirjoitettuja. Hassua, että kovasti haluaisin jakaa ne kanssanne (koska olen niistä niin iloinen), mutta en tee sitä. Luulen että ne saattavat päätyä kässäriini, sillä siinä tarvitaan vanhaa mökkinaapuria, joka keikkuu mielisairauden rajamailla.
En ole kirjoittanut moneen viikkoon, se on omituista ja jollain tavalla kalvavaa. Tuntuu siltä, että kirjoittaminen nostaa taas päätään, tuntuu siltä, että kohta, kohta kirjoitan vielä enemmän, kohta kirjoitan, annan kirjoittamisen viedä. Ja se tunne on saanut minut oivaltamaan (Rooiboksen taannoinen postaus myös), että kirjoittaminen tekee minusta minut.
Minulta joskus kysytään, että mitä sinä sitten oikein kirjoitat. Ihan tavallinen kysymys, tietenkin. Mutta niin vaikea vastata. Usein sanon: "Kaikenlaista." (<--- Tuo on muuten sellainen kohta, että aina jään miettimään, että pitääkö tuossa viimeisten lainausmerkkien perässä olla vielä piste? Se näyttää hassulta.)
Kirjoittaessani avaan ikkunoita alitajuntaan, siellä näkyy asioita, välähdyksiä.
Mutta tiedättekö sen tunteen, kun hetken ajan sanat ovat kohdallaan? Se on onni.
Tiedän tunteen ja tiedän tuonkin, miten kirjoittaminen avaa ikkunoita alitajuntaan :). Ja ihan samalla tavalla on tosi vaikea kertoa, että mitä sitä oikein kirjoittaa. Yhdessä vaiheessa vastasin, että "proosaa", mutta se kuulostaa niin tönköltä, että aloin sönköttää jotain muuta ;).
ReplyDeleteUpea tunne kun joskus ajatukset juoksevat näppäimistön kautta näkyvään muotoon ja itse tulee perässä hämmästellen ja ihastellen:Olenko tuo minä joka kirjoittaa?! Se tunne saisi vain tulla niin paljon useammin kuin todellisuudessa tapahtuu. Rasittavia kaudet kun mitään omasta mielestä hyvää ei synny puurtamisesta riippumatta.
ReplyDeleteKysyjille vastaan useimmiten työstäväni kirjan käsikirjoitusta tai kirjoittavani lyhyempiä tai pidempiä tekstejä mahdollisiin tuleviin kokonaisuuksiin. Seuraava kysymyshän sitten onkin että no milloin kirjasi julkaistaan? Pahinta on vastata: En tiedä.
Minä vastaan aina kirjoittavani käsistä. Minulta ei kukaan kysy, milloin se julkaistaan, minussa ei taida olla sitä jotakin mystistä kirjailijan olemusta mutta ei kyllä kiinnosta. Eipähän tarvitse vastata Marken mainitsemaa entiedää tai ettei tiedä, julkaistaanko sitä ollenkaan.
ReplyDeleteEnemmän minua hämmästyttää että jos luen koulun käytävällä, minulta kysytään mitä luen ja se on okei mutta seuraava kysymys on miksi. Ei taida tämä lukeminen olla kovin coolia minun ikäryhmässäni. :D
Rooibos: Mäkin joskus vastailin, että proosaa, mutta kaikki ei tiedä mitä se tarkoittaa.. :-)
ReplyDeleteMarke: Mulla on ehkä enemmän niin, että juuri kirjoittamisen hetkellä en osaa mitenkään arvioida syntyvää tekstiä enkä suhtautua omaan kirjoittamiseen. Siinä hetkessä vain kirjoitan. Kun laitan tekstin hetkeksi tauolle ja myöhemmin palaan siihen, tulee se käsitys, että tämä oli hyvää/huonoa.
Dee: kieltämättä aika kumma kysymys, että miksi lukee?
Minä jotensakin vältän aina omasta kirjoittamisesta puhuttavaa. Minusta se on jotensakin nolostuttavaa, kun en ole saanut enkä saamassa mitään koviin kansiin. En siis pehmeisiinkään...
ReplyDelete