Monday, September 10, 2012

Palaute

Tein pientä tekstivaihtoa Rooiboksen kanssa, sillä virtuaaliselle kirjoitusleirille lähtemisen jälkeen ajatus omien tekstien luetuttamisesta uusilla ihmisillä tuntui helpommalta. Oli hienoa saada tutustua yhteen Kreikkalaiseen (voi, se oli kaunis ja hieno!) Toivon, etten kuulosta liian banaalilta sanoessani, että Rooiboksen novellia lukiessani tuntui, että tutustuin ihmiseen, joka puhui samaa kieltä kuin minä.

Tekstivaihtoa seurannut palautevaihto oli näkemyksellinen, antoisa ja lämpimän kannustava.

Olen viime päivinä ollut lähinnä hämmentynyt siitä, mitä teksteistäni on sanottu. Palautteen saaminen ihmisiltä, joita en ole in real life tavannut, on osoittautunut merkitykseltään paljon suuremmaksi kuin mitä etukäteen ajattelin. Nämä ihmiset eivät tunne minua, ilmeitäni, eleitäni tai pinttyneitä tapojani. He näkivät minusta vain tekstin ja siksi tuntui, että he puhuivat siitä suoraan.

Heräilen aamuisin viideltä, alitajunta tekee töitä. Pinnan alla kuplii.

P.S. Olen saanut maljapuhehaasteen sekä Ahmulta että Rooibokselta. Malttamattomana käsittelen sen lyhyesti. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen: 1. kirjoittajablogit, 2. kirjoittaminen, 3. oma perhe, 4. uusi juoksuharrastus ja 5. elämä.

2 comments:

  1. Kiitos kauniista sanoista :), ilo oli minun puolellani! Ja kyllä, blogin kautta löytyneet kontaktit voivat olla ihan yllättävän antoisia - sitä en minäkään aluksi osannut tajuta :).

    ReplyDelete