Olen huomannut, että aloitan kirjoittamisen tuskastumalla kirjoittamiseen ja koko kirjoittamisen ajatukseen. Ajatukset kapealla kehäradalla: en keksi mitään kuitenkaan - ihan huono - turhaa - työlästä - entä jos - ei tästä ikinä - miksi ihmeessä - ihan paskaa. Pelkään, arvioin etukäteen, tuskastun, turhaudun - kaikki tämä jo ennen kuin olen sanaakaan kirjoittanut. Jossain siintää horisontti, unelmien etulinja.
Hetki ennen sanoja, hetki ennen kuin aloitan. Tai ehkä aloitan on väärä sana, sillä minä jatkan. Jatkan ja jatkan ja jatkan. Pulpahtelee pintaan ajatuksen ituja. Mieli on kiehumaan käyvä keitinvesi, se poreilee jo, lupailee.
Välttelen, kunnes on pakko.
Sitten tulee se hetki, se hetki jolloin on kirjoitettava. Ja sen perässä keveä ajatus: tämä polku on tuttu, osaisinpa luottaa siihen.
Veit sanat suustani Outi! Kutsun tuota samppanjapullon ravistelu-metodiksi ;-) Mitä pidempään jaksaa ravistaa, sitä suuremmalla voimalla sanat valuvat näppikselle.
ReplyDeletePysy polulla :). Ja blogissani on muuten haastekin :).
ReplyDeleteHuomenta, en tiedä harrastatko lainkaan blogihaasteita, mutta jos huvittaa vastailla niin haaste odottaa blogissani :)
ReplyDelete