Saturday, August 20, 2011

Voiko kirjoittamista oppia?

Dee tuolla aiemmassa postauksen kommenteissa kyseli, miten paljon opin kirjoittajakurssilla. Vastaus on "paljon", mutta ehkä avaan sitä hieman enemmän.

Minulle kirjoittajakurssi(t) ja kirjoittamiseen liittyvät oppaat ovat työkaluja, joiden avulla kilkuttelen itsestäni esiin sitä kuuluisaa "omaa ääntäni". Uskon, että kirjoittaminen on taito/asia/lahjakkuus/intohimo, jota voin tarmokkaasti ja päämäärätietoisesti kehittää. Mitä enemmän käytän siihen aikaa ja vaivaa, sitä paremmaksi tulen.

Ensimmäinen kirjoittajakurssini seitsemän vuotta sitten oli viikonloppukurssi (Oriveden opiston). Se oli käänteentekevä viikonloppu elämässäni. Kurssin jälkeen rupesin puhumaan kirjoittamisestani ja siihen liittyvistä haaveistani enemmän ja ääneen. Olen siis kirjoittanut "aina", ensimmäiset romaanikässärin poikaset  15-vuotiaana. Kurssin jälkeen tavallaan annoin itselleni luvan kirjoittaa ja harjoittaa kirjoittamista avoimesti, tulin "kaapista ulos" kirjoittamiseni kanssa. Käytännön tasolla antia oli oppiminen kurinalaiseksi kirjoittajaksi.  Muutamalla helpolla kikolla voin pakottaa itseni kirjoittamaan, saada koneiston käyntiin ilman, että jään odottelemaan inspiraatiota. Lisäksi tajusin sen, että en ole mitenkään huono kirjoittaja. Vaan ehkä jopa päinvastoin.

Tänä kesänä vietin viikon Orivedellä.  Olin haaveillut kesäkurssista monen vuoden ajan, mutta vasta tänä vuonna toteutin haaveen. Kannatti. Suosittelen lämpimästi. Ei ehkä niin käänteentekevä enää, mutta hyvin vahvistava viikko. Ihana paikka.

Kirjoittamisen opiskelu ei tietenkään ole mitenkään välttämätöntä kirjoittajalle. Konkreettisella tasolla olen kirjoittajakurssilla oppinut rakenteista, kertojista, genreistä, dialogista, teemoista, jännitteistä - siis ihan käytännön rakennuspalikoista. Olen lukenut kirjoja, joita en ehkä muuten olisi osannut etsiä luettavaksi. Abstraktimmalla tasolla olen oivaltanut paljon asioita, jotka ovat vieneet kirjoittamistani eteenpäin. Tuntuu, että jotain on auennut, minkä ei tiennyt edes olevan lukossa.

Kurssilla tehtävät kirjoitusharjoitukset ovat opettaneet minulle, mikä on minun tapani kirjoittaa. Mistä lähden liikkeelle, mikä ohjaa, mikä rajoittaa. Kirjoittaminen ja sen purku eli ääneenluku ja kommentointi ovat kurssien parasta antia. Samoin palautekeskustelut ohjaajan kanssa kahden kesken ovat olleet ehdottoman hyviä ja kannustavia sekä eteenpäin ohjaavia. Todellisia a-haa-hetkiä.

On tietenkin hauska tutustua ihmisiin, joilla on sama kirjoittamisen intohimo. Nähdä, että sellaisia on. Ja nähdä, että kullakin on oma tyyli kertoa ja kirjoittaa. Lähipiirissäni ei juurikaan ole kirjoittavia ihmisiä, joten kirjoittajakurssit ovat tuoneet ihastuttavaa vertaisryhmää - sen takia tykkään näistä kirjoittajablogeistakin. Luulen, että kirjoittavaa ihmistä ymmärtää parhaiten toinen kirjoittava ihminen.

En tiedä, vastasiko tämä yhtään kysymykseen. Kysykää lisää.

5 comments:

  1. Vastasit useampaankin kysymykseen. Kuvailemasi kurssin sisältö vastaa aika paljon etäkurssini sisältöä. En ole käynyt kurssia vielä loppuun saakka mutta minusta tuntuu, etten ole saanut yhtä paljon irti kuin sinä. Itsenäinen opiskelu on kuitenkin (mun kohdalla) aina vähemmän tehokasta.

    Mielestäni ehkä arvokkainta on saada teknisiä vinkkejä. Tietysti on tärkeää osata nähdä tekstinsä hyvinä mutta eihän niistä tule hyviä ennen kuin on oppinut kirjoittamaan.

    Ja se palaute. Ei minua ainakaan ole opettanut mikään opus tai ohjekirja samalla lailla kuin muiden palaute.

    ReplyDelete
  2. Dee: itsenäisessä opiskelussa ehkä ainoa puute on se fyysisesti samassa tilassa oleminen. joskus kun näkee toisessa ihmisessä sen kirjoittamisen säihkeen, niin sekin on aika jännää. ja toisaalta kun näkee oman tekstinsä vaikutukset muihin livenä.

    Palaute, se on kyllä tärkein työkalu. Mutta oi miksi sitten on niin vaikea aina antaa niitä omia sanojaan arvioitavaksi. Blogiinikaan en ole sanaakaan laittanut...pitäisikin rohkaistua!

    ReplyDelete
  3. Hups tarkoitin siis että ainoa puute on se, ettei ole fyysisesti samassa tilassa. Ymmärsitte varmaankin, mutta pakko oli täydentää. :-)

    ReplyDelete
  4. Palaute on ihan älyttömän tärkeää, se, että joku muu peilaa siitä omasta tekstistä. Ja kursseilla tosiaan vertaistuki, se, että puhutaan paljon kirjoittamisesta. Siinä aukeaa solmuja ja saa ideoita. Ja minusta kursseilla tehtävät kirjoitusharjoitukset ovat myös tosi hyvä asia, koska ne ovat yleensä sellaisia juttuja, joita ei muuten tulisi kokeilleeksi. Nimimerkillä "eilen kurssilta kotiutunut". Yritän blogata kurssista omaani jotain järkevämpää, kunhan olen vähän toennut...

    ReplyDelete
  5. Rooibos: voi tunnistan tuon kurssinjälkeisen lumoutuneen tunteen!

    ReplyDelete