Olen umpisolmussa. Olen tuottanut kymmeniä tuhansia sanoja käsittämätöntä tauhkaa, jossa ei ole mitään järkevää juonta. Nyt on otettu iso luuta esiin ja ruvetaan seulomaan löytyisikö sieltä kaiken seepostelun keskeltä jotain, jota voisi kutsua punaiseksi langaksi. Päähenkilö on, juu, mutta mitä hän haluaa? Noin oikeasti? Olla onnellinen? Ei olla yksinäinen? Pelastaa avioliittonsa? Vai tuhota sen? Kadota maailmasta? Unohtaa kaiken?
Miksi, oi miksi, olen taas tässä kohtaa?
Menen lämmittämään portviiniä. Perkele näitä ihmisen harrastuksia.
Ainakin osaat esittää kysymyksiä! Nyt vain etsimään niihin jostakin vastaukset - jotka nekään eivät vielä taio juonta tyhjästä.
ReplyDeleteVoisin edes yrittää lohduttaa tai neuvoa jotenkin tai olla vähemmän kyyninen ellen - kuten jo tiesitkin - olisi vastaavanlaisessa tilanteessa.
Aamen. Mutta kyllä se siitä, silti. Tunnelmat on täällä vähän samat, mutta pakko luottaa, että tästä noustaan kun on ennenkin noustu. Sitäpaitsi tuo lämmin portviini kuulostaa siltä, että se ratkaisee kaikki ongelmat. Tai ainakin ongelmat ovat mukavampia kun on hyvää juotavaa. Tsemppiä ja näppäriä sormia punaisten lankojen yhteensitomiseen!
ReplyDeleteAh miten helpottavaa jakaa tätä tuskaa teidän kanssanne, kun te tiedätte mitä tämä on ettekä esitä sellaisia hauskoja kysymyksiä kuin "onko ihan pakko harrastaa sitä kirjoittamista jos se on niin vaikeeta?". :-)
ReplyDeleteNO HYI HELVETTI TUOLLAISET KYSYMYKSET OVAT RAIVOSTUTTAVIA
ReplyDeleteTässä yksi syy miksi en huutele ympäriinsä kirjoittamisestani. Totta kai kirjoittamista on pakko harrastaa. Vaikka välillä pitäisikin taukoa tai aloittaisi alusta. Ei me kirjoittajat olla sitä itse valittu.