word count

33 555.

yöllistä kirjoittelua

Nykyään minulla on sängyssä petauspatjan alla lyijykynä ja muistilehtiö. Unen rajamailla alitajunta vapauttaa aivan mielettömiä juttuja. Yleensä neljän aikaan yöllä havahdun sängyssämme pyöriviin lapsukaisiin (1-2 kpl) ja silloin jatkounta odotellessa pääkoppa lähtee päästelemään hienoja juttuja.

Aamuisin sitten tihrustelen lappusista, mitä kuningasajatuksia on yöllä syntynyt. Se on jännittävää.

Kirjoitan tällä hetkellä useampaakin tarinaa samanaikaisesti. Yritän olla miettimättä, onko se hyvä vai ei. Tähän asti olen aina kirjoittanut yhtä tarinaa kerrallaan (yleensä sitä pakkomielteenomaista), mutta nyt olen ryhtynyt kasvattamaan sivuversoja. Se tuntuu aika hauskalta, yleensä tekee mieli kirjoittaa ainakin yhtä niistä.

Nyt harkitsen uuden sivuverson kasvattamista. Tai noh, olen jo aloittanut. Alkukohtaus on jo. Ja ehkä motiivi. Ou nou.

yhdestä kolmeen

Viikonloppuna tapahtui sellaista, että päässäni alkoi elää uusi tarina. Se alkoi päänhieronnasta ja yhtäkkiä ajatus lähti kasvuun ja piti kirjoittaa pieneen mustaan vihkoon. Ehkä jopa kauhugenreä, se olisikin veikeää.

Käynnistin myös toisen ei-niin-mun-jutun eli spefin (speculative fiction) kirjoittamisen. Ihan huvin vuoksi. Se on ollut aika vapauttavaa, koska sen suhteen mulla ei ole niin korkealla rima. Tämä lähti liikkeelle yhtä raapaistusta spefi-novellista, jossa oli muunmuassa hirvi.

Että nyt on kolme täysin erilaista kirjoitusprojektia, joiden välillä loikin.

uudelleen ja uudelleen

Ah, mitä aallokkoa.

Pohjalta on nousti ja uudelleenkirjoitus käynnissä. 20 000 sanaa muodostavat nyt selkärangan tarinalle, jota ryhdyn lihottamaan varastokansiosta.

Huomaan, että olen hioja. Kirjoitan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes löytyy se "kulma", jota haenkin. Vanhoja versioita on muuten hauskakin lukea, näkee että kehitystä on tapahtunut.

Muutaman muun kirjoittajabloggaajan tavoin olen ottanut tavoitteeksi Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun, jonka eräpäivä on siis ensi maaliskuun lopussa. Välitavoitteena on ensimmäinen versio joulukuun puoliväliin mennessä. Naputellaan, kaverit!

bye bye

Aloitan alusta. One-linerista synopsikseen ja siitä eteenpäin.

Ehkä kristallisoituu jotain. Ainakin yhden sivuhenkilön eliminoin.

Näillä mennään taas pari päivää.

miksi

Olen umpisolmussa. Olen tuottanut kymmeniä tuhansia sanoja käsittämätöntä tauhkaa, jossa ei ole mitään järkevää juonta. Nyt on otettu iso luuta esiin ja ruvetaan seulomaan löytyisikö sieltä kaiken seepostelun keskeltä jotain, jota voisi kutsua punaiseksi langaksi. Päähenkilö on, juu, mutta mitä hän haluaa? Noin oikeasti? Olla onnellinen? Ei olla yksinäinen? Pelastaa avioliittonsa? Vai tuhota sen? Kadota maailmasta? Unohtaa kaiken?

Miksi, oi miksi, olen taas tässä kohtaa?

Menen lämmittämään portviiniä. Perkele näitä ihmisen harrastuksia.

kyllä hän jotain tekee

Pitkä hiljaisuus täällä blogissa johtuu lukemisesta! Olen ihan lukuhuumassa, pitkästä aikaa. Mies ehdotti pari päivää sitten, että voisin kerätä ympäri kotiamme (myös wc) olevat keskeneräiset kirjani edes yhteen läjään. Ehkä.

Helmetin varauslistani on ihan täynnä. Viime päivinä luettu muunmuassa Annamari Marttisen Ero, Miia Vänskän Saattaja, Manuel Puigin Hämähäkkinaisen suudelma, Pirkko Saision Punainen erokirja (uudelleen), Hanne Örstavikin Yhtä totta kuin olen todellinen, Miina Supisen Apatosauruksen maa. 

Lisäksi lähikirppiksellä sai ilmaiseksi kirjoja, keräsin pari kassillista sellaisia, jotka voisin lukaista. Kuten esimerkiksi Annika Idströmin Veljeni Sebastian, Carina Rydbergin Korkeinta kastia, Kalle Päätalon Mustan lumen talvi, Päivi Alasalmen Ystävä sä naisien ja Timo Teräsashjon Päivä päivältä paremmaksi...


Kaiken tämän lukemisen lisäksi olen kirjoittanut ja ennen kaikkea saanut eteenpäin rakennetta ja juonta. Löysin ehkä kolmannen kertojan ja jopa teeman (vihdoinkin!).