Kirjoittava ihminen on lomaillut kirjoittamisesta jo tovin. Odottelen jo ensi viikkoa, jolloin arki palaa koulujen myötä perheeseen.
Tai olen minä kirjoittanut, pieniä lippusia ja lappusia, muistiinpanoja ja ajatuksia kässärin suhteen. Yleensä iltaisin, öisin, silloin kun mieli tyyntyy ja sen pintaan käyvät vedenalaiset olennot suutelemassa renkaita. Joskus huutelen miehelle suihkusta, että ota kynä ja paperia ja kirjoita ylös "leskivuodet ja että maria on lapsettomuuslääkäri ja tuomas on ajanut opiskeluaikoina taksia". Eikä se edes kysy miksi, ihana mies.
Eilen illalla kirjoitin vain yhden sanan. "Salaisuudet". Luulen, että se on kässärini teema.
Tuesday, January 3, 2012
Wednesday, December 14, 2011
eka versio mikä se on?
Oho menikö kuukausi jo?
Minulla on ensi viikolla kirjoittajatreffit. Teimme erään kirjoittavan ystävän kanssa syksymmällä sopimuksen, että luemme toistemme kässäreiden ns. ensimmäiset versiot joulukuun puolessa välissä.
No jos tuollaista sopii, niin sitten on pakko toimia. Aloitin alusta, kirjoitin uudelleen. No nyt on ehkä sitten ensimmäinen versio tai ainakin joku laiha luusto, jota kasvattaa. Ehkä nyt asiat ovat hyvässä järjestyksessä kässärin sisällä. Toivon. Ainakin se on ensimmäinen versio tästä tarinasta, jossa on paljon muista kirjoittamistani tarinoista, mutta johon on kuitenkin tullut jotain uutta.
Hemmetin vaikeaa. Mutta hauskaa.

Tuesday, November 22, 2011
sanapesä
Kohta teen pesän sanojen väliin ja muutan sinne. Talviunilla tavujen välissä, se olisi somaa.
Olen ryhtynyt kirjoittamaan päivittäin. "It's a good thing", sanoisi Stewartin Marthakin.
Uudelleenkirjoitan. Luku kerrallaan. Se tarkoittaa, että minulla on nyt ra-ken-ne kässärissä, lukuja lukujen perään. Jiihuu.
Helpotti, kun silpaisin kaikki takautumat pois. Mietin myöhemmin, mitkä niistä ovat todella olennaisia ja ansaitsevat päästä mukaan (takautumia tarvitaan, muuten ei voida kuoria menneisyyden salaisuuksia esiin pikkuhiljaa). Ja osa takautumista jää varmaan vain back story -kirjoittelukseni, ne on niitä mun darlingseja, joista nyt luovun.

Monday, November 14, 2011
Tuesday, November 8, 2011
yöllistä kirjoittelua
Nykyään minulla on sängyssä petauspatjan alla lyijykynä ja muistilehtiö. Unen rajamailla alitajunta vapauttaa aivan mielettömiä juttuja. Yleensä neljän aikaan yöllä havahdun sängyssämme pyöriviin lapsukaisiin (1-2 kpl) ja silloin jatkounta odotellessa pääkoppa lähtee päästelemään hienoja juttuja.
Aamuisin sitten tihrustelen lappusista, mitä kuningasajatuksia on yöllä syntynyt. Se on jännittävää.
Kirjoitan tällä hetkellä useampaakin tarinaa samanaikaisesti. Yritän olla miettimättä, onko se hyvä vai ei. Tähän asti olen aina kirjoittanut yhtä tarinaa kerrallaan (yleensä sitä pakkomielteenomaista), mutta nyt olen ryhtynyt kasvattamaan sivuversoja. Se tuntuu aika hauskalta, yleensä tekee mieli kirjoittaa ainakin yhtä niistä.
Nyt harkitsen uuden sivuverson kasvattamista. Tai noh, olen jo aloittanut. Alkukohtaus on jo. Ja ehkä motiivi. Ou nou.

Monday, October 24, 2011
yhdestä kolmeen
Viikonloppuna tapahtui sellaista, että päässäni alkoi elää uusi tarina. Se alkoi päänhieronnasta ja yhtäkkiä ajatus lähti kasvuun ja piti kirjoittaa pieneen mustaan vihkoon. Ehkä jopa kauhugenreä, se olisikin veikeää.
Käynnistin myös toisen ei-niin-mun-jutun eli spefin (speculative fiction) kirjoittamisen. Ihan huvin vuoksi. Se on ollut aika vapauttavaa, koska sen suhteen mulla ei ole niin korkealla rima. Tämä lähti liikkeelle yhtä raapaistusta spefi-novellista, jossa oli muunmuassa hirvi.
Että nyt on kolme täysin erilaista kirjoitusprojektia, joiden välillä loikin.

Saturday, October 22, 2011
uudelleen ja uudelleen
Ah, mitä aallokkoa.
Pohjalta on nousti ja uudelleenkirjoitus käynnissä. 20 000 sanaa muodostavat nyt selkärangan tarinalle, jota ryhdyn lihottamaan varastokansiosta.
Huomaan, että olen hioja. Kirjoitan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes löytyy se "kulma", jota haenkin. Vanhoja versioita on muuten hauskakin lukea, näkee että kehitystä on tapahtunut.
Muutaman muun kirjoittajabloggaajan tavoin olen ottanut tavoitteeksi Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailun, jonka eräpäivä on siis ensi maaliskuun lopussa. Välitavoitteena on ensimmäinen versio joulukuun puoliväliin mennessä. Naputellaan, kaverit!

Subscribe to:
Posts (Atom)