killin'

En ole luetuttanut kässäriäni kokonaisuudessaan kenellekään, mutta muutamat ovat saaneet lukea valittuja paloja siitä. Palaute on ollut, no, monenlaista. Kaikki ovat olleet ymmärtääkseni sitä mieltä, että tekstini on sujuvaa ja omaäänistä, tunnelmat paikoin hyvin vahvoja ja osuvia. (Maneereita on kyllä, tiedän.)

Haluaisin kovasti, että kässärini olisi valmiimpi. Että voisin antaa sen kokonaisuutena kommentoitavaksi. Mutta kun ei ole. Ja välillä tuntuu, ettei tulekaan.

Se kuuluisa "punainen lanka" ei ole edelleenkään kirkas. Tähän olen etsinyt ratkaisua jo tovin. Olen tunnistanut teeman, josta kirjoitan. Tai sitten en. Olen kirjoitellut loglinea, synopsista ja outlinea uusiksi. Ei ole tullut valmista, mikä todistaa sen, että olen vaiheessa. Jos en osaa itse sanoa yhdellä virkkeellä, mistä kässärini kertoo, niin silloin en tiedä sitä itsekään. Ja silloin se ei ole valmis. Eikä se etene ennenkuin nämä perusasiat selkiävät itselleni. Raivostuttavaa.

Olen siis kiinnittänyt enemmän huomiota juoneen ja rakenteeseen. Siihen mitä tavoitellaan ja mikä sitä estää. No, pitkällisen veivaamisen ja pohdinnan jälkeen olen vaihteeksi päättänyt poistaa yhden henkilön kokonaan tai siis fuusioida hänet osittain osaksi toista henkilöä. Huomaan, että tämä henkilö oli nähtävästi se mun "darling", jota väkisin halusin pitää mukana eräiden kohtausten takia.

Tiedän, että olen perfektionisti. Siksi veivaan ja veivaan ja veivaan. Joskus ajattelen, että pitäisikö unohtaa koko homma. Mutta joku minussa vielä uskoo, että kunhan kilkutan ja kilkutan, niin esiin kaivautuu juuri se tarina, jonka halusin kirjoittaa. Työtä se vaatii vielä ja perkeleesti. Harrastukset ne on hulluillakin. 

Olen viime aikoina saanut paljon lohtua ja iloa kanssakirjoittajista, erityisesti Veran kustannussopimus (!), Lilyn käytännönläheinen analyyttisyys ja Rooiboksen peräänantamattomuus ovat olleet inspiroivia. Myös uusia kirjoittajablogeja on löytynyt, sekin on hauskaa!

onni

Kaivoin esiin kuukausia sitten kirjoittamiani pieniä kohtauksia. Ajattelin lueskella jotain kirjoittamaani, jotta pääsisin taas kirjoituskärryjeni kyytiin.

Kohtaukset olivat oikeastaan kirjoitusharjoituksia, lyhyen "tehtävänannon" perusteella kirjoitettuja. Hassua, että kovasti haluaisin jakaa ne kanssanne (koska olen niistä niin iloinen), mutta en tee sitä. Luulen että ne saattavat päätyä kässäriini, sillä siinä tarvitaan vanhaa mökkinaapuria, joka keikkuu mielisairauden rajamailla.

En ole kirjoittanut moneen viikkoon, se on omituista ja jollain tavalla kalvavaa. Tuntuu siltä, että kirjoittaminen nostaa taas päätään, tuntuu siltä, että kohta, kohta kirjoitan vielä enemmän, kohta kirjoitan, annan kirjoittamisen viedä. Ja se tunne on saanut minut oivaltamaan (Rooiboksen taannoinen postaus myös), että kirjoittaminen tekee minusta minut.

Minulta joskus kysytään, että mitä sinä sitten oikein kirjoitat. Ihan tavallinen kysymys, tietenkin. Mutta niin vaikea vastata. Usein sanon: "Kaikenlaista." (<--- Tuo on muuten sellainen kohta, että aina jään miettimään, että pitääkö tuossa viimeisten lainausmerkkien perässä olla vielä piste? Se näyttää hassulta.)

Kirjoittaessani avaan ikkunoita alitajuntaan, siellä näkyy asioita, välähdyksiä.

Mutta tiedättekö sen tunteen, kun hetken ajan sanat ovat kohdallaan? Se on onni.

kirjainten loma

Kirjoittava ihminen on lomaillut kirjoittamisesta jo tovin. Odottelen jo ensi viikkoa, jolloin arki palaa koulujen myötä perheeseen.

Tai olen minä kirjoittanut, pieniä lippusia ja lappusia, muistiinpanoja ja ajatuksia kässärin suhteen. Yleensä iltaisin, öisin, silloin kun mieli tyyntyy ja sen pintaan käyvät vedenalaiset olennot suutelemassa renkaita. Joskus huutelen miehelle suihkusta, että ota kynä ja paperia ja kirjoita ylös "leskivuodet ja että maria on lapsettomuuslääkäri ja tuomas on ajanut opiskeluaikoina taksia". Eikä se edes kysy miksi, ihana mies.

Eilen illalla kirjoitin vain yhden sanan. "Salaisuudet". Luulen, että se on kässärini teema.

eka versio mikä se on?

Oho menikö kuukausi jo?

Minulla on ensi viikolla kirjoittajatreffit. Teimme erään kirjoittavan ystävän kanssa syksymmällä sopimuksen, että luemme toistemme kässäreiden ns. ensimmäiset versiot joulukuun puolessa välissä.

No jos tuollaista sopii, niin sitten on pakko toimia. Aloitin alusta, kirjoitin uudelleen. No nyt on ehkä sitten ensimmäinen versio tai ainakin joku laiha luusto, jota kasvattaa. Ehkä nyt asiat ovat hyvässä järjestyksessä kässärin sisällä. Toivon. Ainakin se on ensimmäinen versio tästä tarinasta, jossa on paljon muista kirjoittamistani tarinoista, mutta johon on kuitenkin tullut jotain uutta.

Hemmetin vaikeaa. Mutta hauskaa.

sanapesä

Kohta teen pesän sanojen väliin ja muutan sinne. Talviunilla tavujen välissä, se olisi somaa.

Olen ryhtynyt kirjoittamaan päivittäin. "It's a good thing", sanoisi Stewartin Marthakin.

Uudelleenkirjoitan. Luku kerrallaan. Se tarkoittaa, että minulla on nyt ra-ken-ne kässärissä, lukuja lukujen perään. Jiihuu.

Helpotti, kun silpaisin kaikki takautumat pois. Mietin myöhemmin, mitkä niistä ovat todella olennaisia ja ansaitsevat päästä mukaan (takautumia tarvitaan, muuten ei voida kuoria menneisyyden salaisuuksia esiin pikkuhiljaa). Ja osa takautumista jää varmaan vain back story -kirjoittelukseni, ne on niitä mun darlingseja, joista nyt luovun.

word count

33 555.

yöllistä kirjoittelua

Nykyään minulla on sängyssä petauspatjan alla lyijykynä ja muistilehtiö. Unen rajamailla alitajunta vapauttaa aivan mielettömiä juttuja. Yleensä neljän aikaan yöllä havahdun sängyssämme pyöriviin lapsukaisiin (1-2 kpl) ja silloin jatkounta odotellessa pääkoppa lähtee päästelemään hienoja juttuja.

Aamuisin sitten tihrustelen lappusista, mitä kuningasajatuksia on yöllä syntynyt. Se on jännittävää.

Kirjoitan tällä hetkellä useampaakin tarinaa samanaikaisesti. Yritän olla miettimättä, onko se hyvä vai ei. Tähän asti olen aina kirjoittanut yhtä tarinaa kerrallaan (yleensä sitä pakkomielteenomaista), mutta nyt olen ryhtynyt kasvattamaan sivuversoja. Se tuntuu aika hauskalta, yleensä tekee mieli kirjoittaa ainakin yhtä niistä.

Nyt harkitsen uuden sivuverson kasvattamista. Tai noh, olen jo aloittanut. Alkukohtaus on jo. Ja ehkä motiivi. Ou nou.