MItä kirjoitan tänään?

Pieni savumerkki täältä kolostani, hengissä ollaan. Kävin matkoilla toisella mantereella. Oli lämmintä. Sain ideoita ja ajatuksia kahlatessani pienten simpukoiden joukossa. 

Olen lukenut kirjoittajablogeja, saanut mieltä lämmittäviä tunnustuksia ainakin Rooibokselta, Leijonalta ja Ahmulta. Kiitos niistä!

Nyt on kirjoitettava tämän päivän asiat.

toistoa

Varmaan toistan itseäni, mutta olen tajunnut, että suurimmat puutteeni kirjoittajana liittyvät nimenomaan tarinan hallintaan.

Nyt olen jo niin pitkällä, että olen koittanut oppia ymmärtämään asiaa. Siis sitä, miten tarinat rakentuvat. Aiemmin mainitsemani Robert McKeen Story oli hyvä ja perusteellinen työkalu. Lueskelin myös Larry Brooksin opaskirjan nimeltä Story Engineering.


Täällä siis palastelen kässärini kohtauksia järjestykseen ja koitan päätellä, mitkä ovat avainkohtauksia tarinan kannalta ja miksi. Se on raakaa työtä. Teen sitä excelissä, rakastan taulukoita!

Vastapainoksi koitan kirjoittaa raakatekstiä. Joku jossain kirjoittajablogissa kyseli, että mitä se raakateksti on. Mulla se on sellaista "mitä vain tulee" -tyyppistä kirjoittamista, tavallaan äänen avaamista. Joskus syntyy ihan valmiita kohtauksia, joskus vaan jotain ihan muuta.

Loin tähän blogiin Lukuhoukan innoittamana takasivun, jolle tarkoitukseni oli laittaa omia tekstejäni näkyville. Mutta apua en uskalla laittaa sinne mitään! Yhtäkkiä kaikki kirjoittamani tuntuu sellaiselta, että sillä voisikin olla paikka kässärissä enkä halua näyttää niitä - vielä. Mutta pyrkimys hyvä kuitenkin, ehkä sinne jotain ilmestyy jossain vaiheessa.



EDIT: Laitoin takasivulle jotain!

alut

Muiden muassa Rooibos, Ahmu, B.N. ja Marke ovat kirjoittaneet omista aloituksistaan. Uskaltaudun joukkoon muutamalla.


1) Hän tulee takaisin, avaa oven minun uneeni.


2) Ennen kuolemaa hän tulee, niin minä uskon.


3) Herään sateeseen ilman häntä.


4) Lokakuisen tiistaina ruovikkoisesta rannasta löytyy ruumis.


5) Nytkähdän hereille kuin asemalle pysähtyvä juna.




Nämä ovat/ovat olleet vaihtoehtoisia alkuja nykyiseen kässäriini eli käytännössä lukujen alkuja. On nimittäin ollut kovin vaikea päättää, mistä kohtaa tarina alkaa. (Tykkään preesensistä, kuten huomaatte.) 

Alkujen ja loppujen kirjoittaminen on tavallaan helppoa, se mitä siihen väliin tulee ja missä järjestyksessä, aiheuttaa enemmän harmia....vyyhti on edelleen aikamoinen, mutta en ole epätoivoinen tällä hetkellä.

Loppusanoja en julkaise, koska ne ovat olleet samat jo kauan. Pidän ne itselläni.

scrivener - yhdessä tiedostossa kaikki

Jarkko kyseli kokemuksia Scrivener-ohjelman käytöstä. (Scrivener on Literature and Latten kehittämä kirjoittajan työkalu.)

Voin todella lämpimästi suositella Scrivenerin hankintaa - ainakin kaltaisilleni kaoottisille kirjoittajille.

Mikä erottaa Scrivenerin tavallisesta tekstinkäsittelyohjelmasta? Suurin hyöty omalla kohdallani on metadata. Eli varsinaiseen tekstiin liityvä muu tieto. Muistiinpanot, ideat, tavoitteet, keskellä yötä saadut ajatukset...kaikki voi kirjata talteen varsinaisen tekstin kylkeen ja niihin on helppo palata.

Toinen hyöty on rakenteen hallinta. Tekstin voi kirjoittaa juuri niin pienissä osissa kuin haluaa. Luku kerrallaan, kohtaus kerrallaan tai vaikka rivi kerrallaan. Näiden tekstinpalasten keskinäistä järjestystä ja hierarkiaa on helppo muuttaa.

Tykkään myös siitä, että kaikki kirjoitusprojektiin liittyvä materiaali on samassa tiedostossa. Siis taustamateriaalina toimivat artikkelit, kuvat, kartat, nettisivut, äänitiedosto....you name it.
Pidän samassa tiedostossa myös kirjoituspäiväkirjaa, johon raapustan kaikki pienimmätkin oivallukset ja ajatukset. Ja raakatekstiroiskaisut omassa kansiossaan, josta sitten saatan niitä nostella varsinaisen tekstin pariin.

Ja vielä se, että kaikki ns. deletoitu tallentuu roskikseen. Välillä tulee poistettua asioita, jotka kaduttavat. Sanahaulla ne löytyvät helposti roskiksestakin.

Kyse on omassa kirjoittamisessani nimenomaan projektinhallinnasta, kirjoittaahan voi ihan mihin tahansa.

Olen hankkinut Scrivenerin aika tarkalleen vuosi sitten sitten (muistaakseni Iloksi muuttuu -blogin suosituksesta) enkä voisi enää kuvitella kirjoittavani millään muulla.

story

Mainitsin jo aiemmin, että tilailin hieman kirjoittamista koskevaa kirjallisuutta. Mikä siinä onkin, että kirjoittamisharrastukseen on niin vaikea satsata rahaa? Muistan, kuinka pohdin kauan muutaman kympin investointia Scrivener-ohjelman hankintaan...

No kuitenkin, oli pakko postata vain hehkuttaakseni tätä Robert McKeen kirjaa Story - substance, structurce, style and the principles of screenwriting. Olen vasta puolessa välissä, mutta lähes hurmioitunut. Minulle tuntuu avautuneen ihan uusi maailma tämän kirjan myötä. Nimenomaan tarinankerronnan tekniikan suhteen: miksi jotkut tarinat toimivat paremmin kuin toiset. Perinteinen "se toimii jos se toimii" -neuvo on aina toki toimiva, mutta nyt olen saanut sellaisia työkaluja että oksat pois.

Tuntuu, että tarvitsin tätä kirjaa juuri nyt. Olen analyyttinen ihminen (mihinkäs insinööri insinööriydestään pääsisi) ja nautin tällaisesta! Varmasti ihan peruskauraa; mutta kaavioita ja johdonmukaisuutta, ah!

Kyse ei siis ole mistään "näin teet bestsellerin" -oppaasta, vaan sangen syvällisestä ja perustellusta tarinankerronnan anatomiasta. Ja tietenkin vain yhden tekijän näkökulma, mutta eipä maailmassa muitakaan yleisiä totuuksia ole.

Tietyllä tavalla kässärini on valmis, mutta en ole lainkaan tyytyväinen siihen enkä aio näyttää sitä kenellekään. Uudelleenkirjoitus siis alkaa ja Saarikoski-kilpailuun en taida ehtiä enkä sitä (enää) tavoittelekaan.

Joku voi ehkä pitää minua hulluna, mutta itse tiedän mitä tavoittelen tarinallisesti enkä lopeta ennen kuin olen valmis. No rest for the wicked.

Runoja proosaa vai jotain ihan muuta

Dee postaili runoudesta ja sen takia päätinkin laittaa tähän vähän Wislawa Symborskaa, jonka runoista jostain syystä vain tykkään ja tykkään.


Keskustelu kiven kanssa

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

Haluan astua sisääsi,

katsella ympärilleni,

haukkoa sinua kuin henkeä.

— Mene pois — sanoo kivi. —

Olen tiukasti kiinni.

Jopa palasiksi lyötynä

olemme aina tiukasti kiinni.

Edes hiekaksi jauhettuna

emme päästä ketään sisään.

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

Tulen silkasta uteliaisuudesta.

Elämä on siihen ainoa tilaisuus.

Ajattelin kulkea läpi palatsisi,

ja sitten tutustua lehteen ja vesipisaraan.

Vähänlaisesti minulla on aikaa tähän kaikkeen.

Kuolevaisuuteni luulisi saavan sinut heltymään.

— Olen kivestä — sanoo kivi —

ja minun tulee ehdottomasti pysyä vakavana.

Häivy täältä.

Minulla ei ole nauruhermoja.

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

Kuulin, että sinussa on suuria tyhjiä saleja,

joita ei katsella, turhaan kauniita,

hiljaisia, vailla askelten kaikua.

Myönnä, että vähänpä tästä itsekään tiedät.

— Suuria ja tyhjiä saleja — sanoo kivi —

mutta niissä ei ole tilaa.

Kauniita, saattavat ollakin, vaan eivät

sinun kurjien aistiesi makuun.

Voit tuntea minut, muttet koskaan kokea.

Koko kuorellani käännyn sinua kohti,

mutta koko sisuksellani käännyn pois.

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

En etsi sinusta ikuista turvapaikkaa.

En ole onneton.

En ole koditon.

Minulla on paikka, mihin palata.

Astun sisään ja ulos tyhjin käsin.

Ja todisteeksi, että kävin sisällä,

aion esittää vain sanoja,

joita kukaan ei tule uskomaan.

— Et astu sisään — sanoo kivi —

Sinulta puuttuu yhteen kuulumisen aisti.

Mikään aistisi ei voi korvata yhteen kuulumisen aistia.

Edes kaikkinäkevästä katseesta

ei ole apua ilman yhteen kuulumisen aistia.

Et astu sisään, sinulla on vain tuon aistin aikomus,

vain sen itu, mielikuva.

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

En voi odottaa kahta tuhatta vuosisataa

päästäkseni kattosi alle.

— Jollet usko minua — sanoo kivi —

käänny lehden puoleen, se sanoo saman kuin minä.

Käänny pisaran puoleen, se sanoo saman kuin lehti.

Kysy lopuksi oman pääsi hiukselta.

Halkean naurusta, naurusta, valtavasta naurusta,

jota en osaa nauraa.

Koputan kiven oveen.

— Minä täällä, päästä sisään.

 — Minulla ei ole ovea — sanoo kivi.

Wislawa Symborska (suom. Jukka Rosti)

helmiä

Blogi hunningolla, hieman. Lueskelen kyllä ilolla ja hartaudella muiden kirjoittajien blogeja, mutta oma unohtuu. Tai ei unohdu, mutta en vaan saa aikaiseksi. Miksi, se on hyvä kysymys.

No, tilasin viime viikolla Amazonista harrastusvälineitä eli kirjoittamiseen liittyvää kirjallisuutta. Robert McKeen klassikko Story ehti kotiin ensimmäisenä. (Lisää on tulossa.)


En yhtään ihmettele, että teosta pidetään (käsikirjoittamisen) klassikkona. Kirja on kertakaikkisen hyvä. Asiat palastellaan hyvin pieniksi hyvin johdonmukaisesti. Välillä tuntuu, että puhkianalysointia, mutta toisaalta olen itsekin hyvin analyyttinen ihminen. Olen siis löytänyt toimivan työkalun itselleni.

Oivalluksia oman kässärini sisällä: kässärin lopussa asioiden on oltava peruuttamattomasti (ja perustellusti!) toisella tavalla kuin ennen. Jokaisen kohtauksen ja luvun on vietävä kohti tätä päämäärää. Deleten alle joutuvat kaikki pätkät, joilla ei ole syytä olla olemassa. Raakaa peliä.

Lukemisena tällä hetkellä Annika Idströmin Veljeni, Sebastian ja Mark Haddonin The Curious Incident of the Dog in the Night Time. Hassua, että nuo kaksi kirjaa tuntuvat olevan melkein veljiä keskenään.

Ja sitten kun haluan vain levätä sanoissa luen Raija Siekkistä. Jos saisi pitää vain yhden kirjan, valitsisin Siekkisen novellikokoelmakoosteen. Se on kertakaikkinen helmi. Vähän niin kuin leffapuolella Ridley Scottin Blade Runner, jonka voi katsoa aina, yhä uudelleen ja uudelleen.