Olen syvällä rakenne/juoni/motiivi/vastavoima-pohdiskelussa. Välillä se tuottaa jopa tulosta. Olen lueskellut "Elokuvan runousoppia" -nimistä opusta ja pohtinut tarinankerronnan tekniikkaa. Kirjoittajaluonteeni on vihjaileva, pudottelen hienovaraisia vihjeitä asioista ja tykkään jättää asioita "auki", lukijan itsensä mietittäväksi.
On selvää, etten osaa hallita romaanin kokoista tekstimäärää ilman käsitystä siitä, mitä olen kirjoittamassa. Olen siis miettinyt, mikä on kässärini "elevator pitch" tai se takakansiteksti, mistä tässä tarinassa on loppujen lopuksi kyse. Luulen tietäväni vastauksen, mutta mietin onko se riittävän hyvä vastaus.
Tajusin muuten yhden avainkohtauksen puuttuvan, siitä olen iloinen. En ole kirjoittanut sitä vielä. Pitäisi.
Elokuvan runousoppia on minusta tosi hyvä kirja, vaikka käsitteleekin elokuvia - neuvot voi usein soveltaa yksi yhteen romaanien ja usein novellienkin kohdalla. Ja vielä kotimainen kirja, jee :).
ReplyDeleteTuo on aina iloista, jos itse huomaa jotain puuttuvaksi - huonompi juttu olisi, jos ei tajuaisi, mitä kässäri kaipaa. Tsemppiä kirjoittamiseen!
Rooibos: jostain blogista bongasin kehut tuosta Elokuvan runousopista ja sen perusteella hankin sen itsellenikin. Harvinaisen hyvä suomalainen tietokirja.
ReplyDeleteKiinnostavaa, että joku muukin on epävarma siitä, mistä oma tarina kertoo. Mä olen jo hyvin lähellä valmista käsistä, mutta en osaa kunnolla vieläkään selittää, mistä siinä on kyse. Tai siis en osaa selittää sitä niin, että voisin kertoa sen jollekin toiselle paljastamatta itsestäni liikoja. Toisinaan pelottaa, että oma tietämättömyys ja epävarmuus on merkki huonosta käsiksestä.
ReplyDeleteTuo kirja kuulostaa muuten tosi hyödylliseltä, sitä ilmeisesti kannattaa vilkaista?
Rooibos on aivan oikeassa, on hyvä ymmärtää puuttuvat asiat. Tsemppiä munkin puolesta! :) Ja kiitos kovasti kun heitit munkin blogin tuohon sivuun muiden sekaan.
Dee: hauska että piipahdit täällä hieman koomassa olleeseen kirjoittamisblogiini. :-)
ReplyDeleteTuttu tunne tuo, että pelkää paljastavansa liikaa itsestään. Vaikka kai todellisuudessa ne asiat, jotka ovat minulle merkityksekkäitä eivät välttämättä pomppaa lukijan silmiin ja mieleen samalla tavalla kuin itsellä.
Sen olen huomannut, että tykkään seurata muiden kirjoittamisvimmaisten ihmisten blogeja. Se on jotenkin lohduttavaa ja kannustavaa.