Tartuin Rooiboksen antamaan haasteeseen seitsemästä kuolemansynnistäni, tällä kertaa kirjallisesta vinkkelistä katsottuna.
Olen ylpeä kielipoliisin taidostani. Oma tekstini ei todellakaan ole virheetöntä, mutta jotenkin se rikka on helpompi havaita muiden kirjoituksista. Kirjakaupassa olen kehittänyt oman pienen leikin: avaan jonkun suomenkielisen kirjan ja katson, kuinka nopeasti löydän sieltä ensimmäisen kirjoitus- tai kielioppivirheen. Jo lukioikäisenä kikkailin ajatusviivojen kanssa, se lienee ollut turhamaisuutta.
Olen "ajoittain" kateellinen jo julkaisseille kirjailijoille. (Yritän kääntää kateuden voimavaraksi enkä anna sen halvaannuttaa minua.)
Vihaan kielen väärinkäyttöä. Arkisuomen raiskaaminen ärsyttää.
Olen sille päälle sattuessani laiska harjoittelemaan. Osaan todellakin laiskotella. Tosin sanon sitä "luovaksi joutilaisuudeksi", koska laiskuus on oikeastaan pieni hyve.
Oman kirjoittamisen suhteen olen ahne tavoitteissani. Joskus asetan riman liian korkealle, niin korkealle että en sitä edes tavoittele.
Välillä harrastan kirjallista ylensyöntiä eli luen liikaa. Sillä tavalla lukemisesta tulee hosumista.
Sanojen himo, juuri niiden oikeiden sanojen himo. Ei voi muuta sanoa.
No comments:
Post a Comment